TamUA – 1987

Puheenjohtajana jatkaa Pentti Pyykkö.

Jäseniä 785 ja heidän näkyvyyttään parannetaan uudella seurapuserolla, joka on yhdistyksen kolmas.Vuoden teemana kohentaa lähes tasarahalla olevaa taloutta. Kaanaata tahkotaan, kolme kalenterikilpailua ja jäsentenväliset. Vuosien tauon jälkeen matkataan Erkki Siitarisen junailemana asfalttijässäreihin aina Vetelin Kemoraan saakka. Jäsentenvälisellä jääradalla lähes 400 ajosuoritusta, tasoa sanotaan lajin SM-kisoja kovemmaksi.

Pistejäällä uutta ilmettä kun kisa käydään KRC-autoilla.

Vauhtipäivien murheena edelleen katsojapula. Pelastusta ei tuo Saabin puikkoihin istahtanut ”Höyry” Häyrinen, eikä sinänsä näyttävät muutkaan lähdöt.

Kansainvälisesti näytään! Markku Kuusijärvi ja jäärata-ajot Lohjalla yltävät englantilaisen Autosport-lehden palstoille. Antero Miikkulainen taas ensimmäisenä TamUA:laisena osallistuu B-ryhmän Ladallaan Kenian Safariralliin.

Yrjö Aallon sinnikkyys palkitaan Suomen mestaruudella. Mika Leppälahti pörrää piennoisautoilla PM:n.

1987 Pistejää ajettiin Pyynikin Urheilukentällä.

1987 Kansallinen rallicrossluokka eli KRC valtasi maassa alaa – niihin siirryttiin myös Pistejäällä.

Viiden JM-autoilla ajetun Pistejään jälkeen oli tullut aika kokeilla uutta. Kansallinen Rallicrossluokka eli KRC oli vahvassa nousussa ja siihen siirryttiin myös 4.3. ajetulla XVII Pistejääradalla. Tällä kertaa kansansuosiota hieman latisti lauhasta säästä juuri kisaviikolla kovaksi äitynyt pakkanen ja samanaikainen jääkiekko-ottelu Hakametsässä. Maksaneita katsojia oli vain 650. Heille tarjottiin vauhdikas kisa, luistot olivat pitkiä ja taisto tiukkaa. Kalustosta puolet on edelleen VW:itä, mutta myös Sunbeamia, Rellua,Volvoa, Escortia jne.; varustettuna spoilereilla, levikkeillä ja näyttävin maalauksin. Kenellekään ei jäänyt epäilystä etteikö näillä mennä jatkossakin. Kisan voitti sama mies kuin ensimmäisen JM-autoilla ajetun, NokUA:n Hannu Kossi ja samaa merkkiä oli ajokkikin, VW.
Myös toinen uutuus yleisölle tarjottiin, kun sille esiteltiin vasta perustettu SAAB 900- merkkiluokka. Kilpailun tauolla neljä tulevan merkkiluokan SAAB 900M-autoa ajoivat kolmen kierroksen näytösajon. Autoja kuljettivat neljä luokan TamUA:laiskuljettajaa: Markku Kuusijärvi, Kimmo Lehtonen, Jukka Hietala ja Antero Nieminen. Esittely ylitti uutiskynnyksen jopa Aamulehdessä.

V.-87 kisassa esiteltiin uudet Saab- 900 kilpurit ja sikäli ympyrä sulkeutuu, että yhtä näistä kuljetti Markku Kuusijärvi, vuoden 2012 juhlakilpailun kilpailunjohtaja.

Tämä teksti TamUA:n pistejään historiikistä


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/tamua/public_html/wp-includes/functions.php on line 5279

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/tamua/public_html/wp-includes/functions.php on line 5279