TamUA – 1970

Kaupungin esimmäisen rallin lähtöluettelon arvontatilaisuudessa olivat läsnä komisario Ruuno Silekoski (vas.) Olli Järvelin, Veikko Aalto sekä Matti Päivärinta.

Vuosikokouksessa valitaan lähes entinen johtokunta, uusina jäseninä Rauno keskilohko ja Risto Kanerva.

Tampereen Pistejäärata syntyi vuonna 1970, kun Tampereen UA ideoi urheilukentälle jäädytetyllä ovaalilla speedwayn säännöillä ajettavan kutsukilpailun. Vahvoja merkkejä olivat Gorninit, Impit ja Fiatit.

11.3.1970 järjestettiin Pyynikin urheilukentällä Tampereella ensimmäinen Pistejäärata-ajo jonka voitti Jorma Lusenius.

Kilpailutoiminta pyörii entiseen malliin, useita jäsentenvälisiä jääratakisoja, samoin ST:tä. Kansallisella tasolla pari ST-kilpailua, Tammer-Ajo niistä nimekkäinpänä. SM-jäärata-ajoa ajetaan vuosittain samoin jäämaraton ajoja. Tampere-Ralleja muutama takanapäin ja sitten Simo Pyykkönen ”räjäyttää” pankin – ehdottaa yhteistyötä Kesoil Oy:n kanssa: Kesoil-Ralli. Ensimmäinen pitkä SM-tason – järjestelykoneisto lähtee käyntiin. Uutta tehokasta joukkoa astuu järjestelytehtäviin. Tampereen Urheiluautoilijoiden tähän astisista vaativin tehtävä on edessä.

Ralli on sekä SM-osakilpailu että ensimmäinen Suomi-Ruotsi rallimaaottelu. Jäsenistön laajan kokemuksen ansioista kilpailu onnistuu nappiin. Kesoil-öljy-yhtiön taloudellinen tuki mahdollistaa juniori-luokille ilmaisen osanoton. Muullakin tavoin Kesoilin suhtautuminen toimintaamme on ollut esimerkillistä.

SM Kesoil-ralli voitajapari Timo Mäkinen – Risto Suonio, Ford Escort TC, toinen Jorma Lusenius – Seppo Halme ja kolmas Hannu Valtaharju – Juhani Paalama.

Jäsenmäärä ylittää 400, kilpailulisenssejä lähes 200. Uusia tehokkaita miehiä järjestelytehtäviin, ennen kaikkea Esko Välimäki, ”repertoaari” rallista ST:n kautta liikennekilpailuun – Suomi-Ajoon. Voimakkaasti mukaan järjestelyihin mm. Pentti Hellsten.

Tämä teksti TamUA:n historiikistä 1956-1986

1970 Pistejää ajettiin Pyynikin Urheilukentällä

1970 Kilpailut käynnistyivät jääradoilla käytetyillä ns.
ryhmäautoilla (aluksi r2, myöhemmin r5 en. 1300)

Suorituspaikkaa ei edelleen, haussa, kuitenkin Pistejäärata haettiin kalenteripäivämäärälle 4.3.1970. Ratamahdollisuuksina tutkittiin mm. Mustanlahtea ja Naistenlahtea. Kun ilmeni, että Pyynikin
Urheilukentällä ajetaan 7.3.1970 moottoripyörien jääratakilpailut, nähtiin tässä mahdollisuus. Kaupungin ollessa asialle myötämielinen, lähti poliisimestarille puheenjohtaja Järvelinin allekirjoittama anomus
keskiviikkona 11.3.1970 klo 18.30 ajettavasta näytösluonteisesta autokilpailusta.
Kilpailukutsut oli postitettu jo aiemmin. Kun kilpailu sitten ajettiin, se poikkesi kutsun tekstistä monessa muussakin kuin päivämäärän suhteen.
Jääspeedwayksi nimitetty kisa oli jopa suosionosoituksiin intoutuneen yleisön mieleen. Siitä muodostui takamoottoristen Renault Gordinien juhlaa. Ainoa vakavasti Rellujen rattaisiin kapuloita työntänyt oli Cooper-kuski Thure Sandell, mutta menetti pelin ennen viimeistä erää moottoririkkoon. Samalla kariutuivat BMC Cooperin mahdollisuudet taistella voitosta joukkuekilpailussa, jollainen sekin oli parina alkuvuonna ohjelmassa. Ratkaisevassa viimeisessä erässä oli neljä Gordinia rinnakkain ja siihen lähdettiin Luseniuksen ja Nybergin ollessa tasapisteissä. Nyberg myöhästyi hieman lähdössä , joten Lusenius karkasi kärkeen ja ensimmäisen ”Piste Jäärata-ajon”, kuten virallinen nimi silloin kuului, voittoon.
Erillisenä huomiona 70-luvun alkupuolen kilpailuista voi mainita, että tuolloin tuloksiin ja käsiohjelmiin ei lainkaan merkitty kilpailijan edustamaa seuraa, korkeintaan kotipaikkakunta.

1970
Ensimmäisen Pistejääradan tulokset:
1. Jorma Lusenius Renault R8Gordini 15 pist.
2. Matti Nyberg Renault R8Gordini 14
3. Atso Aho BMC Cooper 13
4. Kari Salonen BMC Mini 11
5. Pekka Grönholm BMC Cooper 10
6. Veli Viro BMC Cooper 10
7. Thure Sandell BMC Cooper 10
8. Olli Säynäjoki BMC Mini 7
9. Reijo Merisalmi Renault R8Gordini 7
10. Pekka Lukkala BMC Cooper 6
11. Raimo Mäkelä Saab Sport 5
12. Aatto Toivonen BMC Cooper 4
13. Visa Virho Fiat Abarth 3
14. Erik Rosenqvist BMC Mini 3
15. Seppo Hölttä BMC Cooper 1
16. Simo Toivonen Renault R8Gordini 1
Joukkueet:
1. Renault R8Gordini 36 p.
(Lusenius, Nyberg, Merisalmi)
2.BMC Cooper 33
(Aho, Viro, Sandell)
3. BMC Mini 21
(Salonen, Säynäjoki, Rosenqvist)
4. Loimaan UA 20
(Grönholm, Lukkala, Toivonen)

Jorma ”Lussari” Lusenius, ensimmäisen Pistejääradan voittaja, palaa Pyynikille yli neljä vuosikymmentä myöhemmin Jorma Lusenius, kartturinaan Seppo Halme, Tunturirallissa vuonna 1970. Pari sijoittui Renault 8 Gordinillaan lopputuloksissa Hannu Mikkolan jälkeen toiseksi.
Samana vuonna, 1970, pari sijoittui mm. Jyväskylän Suurajoissa yleiskilpailun kuudenneksi.
Ensimmäisen, vuonna 1970 ajetun, ”Tampereen Piste Jäärata-ajon”
osallistujaluettelo oli huomattavan nimekäs, Matti Nyberg, Atso Aho, Kari
Salonen, Pekka Grönholm, Reijo Merisalmi jne., mutta ennen muuta Jorma
Lusenius, joka tuolloin lukeutui rallikuljettajien ehdottomaan kotimaiseen
kärkikaartiin. Eikä vain rallissa, myös asfalttiradoilla Lusenius oli mukana ”alle tonnikolmesatasten” SM-taistossa, pystyen Rellullaan lähes ainoana
rikkomaan Mini-Coopereiden sankkaa rintamaa.
Pistejäällä sen sijaan R 8 Gordinit olivat takamoottorisina ja hyvinä lähtijöinä valtiaita. Ensimmäisen kisan ajokit muodostuivat lähes yksinomaan Renaulteista ja Mineistä ja kilpailu päättyi Luseniuksen johdolla Renaultien kaksoisvoittoon. Ratkaisu tapahtui jo startissa, jonka toiseksi sijoittunut Matti Nyberg missasi myöhästymällä hieman.
Menestyksestä huolimatta tämä voittoon päättynyt ensimmäinen
vierailu Pistejääradalla jäi myös Jorma Luseniuksen viimeiseksi – ennen
tätä Tampereen Pistejääradan 40. juhlakilpailua.
Toki kilpa-areenat ovat ”Lussarilta” jo vuosia sitten jääneet, joten
lähtöviivalla häntä ei nähdä, mutta rataa kiertämässä kuitenkin.
Ja milläpä muulla kuin sillä samaisella Renault R 8 Gordinilla, joka siivitti miehen ensimmäisen Pistejääradan voittoon Pyynikin Urheilukentällä 11.3.1970.
Legendaarisen R 8 Gordinin toimittaa paikalle Jukka Suvisalmi.

Jorma Lusenius
s.6.6.1940
Merkittäviä saavutuksia:
Rallin Suomen mestari v.1969
Jääradan Suomen mestari enin. 1300 cc v.1971 ja 1972
Jyväskylän Suurajot v.1970
yleiskilpailun kuudes sija
Jyväskylän Suurajot v. 1972
yleiskilpailun kymmenes sija

———————————————————————————————-

Pistejää ja Pyynikin Urheilukenttä????
Pistejääradan alkutahdit lyötiin Pyynikin Urheilukentällä ja
täällä sai alkunsa aito Pistejään tunnelma. Nopeatempoinen
kilpailu, iltavalaistus ja vain muutaman metrin etäisyydellä katsojista, kylki kyljessä ohi jysähtävät kilpurit, ovat usein innostaneet yleisön spontaaneihin suosionosoituksiin. Kaikki tämän kokeneet ovat yksimielisiä
siitä, että Pyynikin kenttä on ainoa oikea Pistejään areena.
Kuitenkin on ollut ajanjaksoja, jolloin Pyynikin Urheilukenttä, eri syistä, ei ole ollut Tampereen Urheiluautoilijain käytettävissä. Niinpä perinteen
jatkamiseksi on ollut etsittävä varsin ”eksoottisiakin” ratavaihtoehtoja, mutta aina on palattu Pyynikin Urheilukentälle, heti kun se on ollut mahdollista.

Pistejään kilpurit:
Jos on kilpailun järjestäjältä kysytty niin mielikuvitusta kuin uskallusta suorituspaikkaa etsiessä, ei aina ole ollut ongelmatonta kilpailukalustonkaan löytäminen.
Alusta alkaen kutsukilpailuna toteutettu kisa antaa järjestäjälle osanottajien valinnassa vapaat kädet, mutta jokainen kilpailija luonnollisesti päättää osallistumisensa omista lähtökohdistaan. Toisaalta yleinen kalustokehitys sekä pyrkimys tuoda kilpailuun tasavahva ja tasokas
kilpailijajoukko on vuosien varrella muokannut Pistejään kalustoa, eikä aina kaikkien pitämään suuntaan.

Tämä teksti on TamUA:n pistejään historiikistä


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/tamua/public_html/wp-includes/functions.php on line 5279

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/tamua/public_html/wp-includes/functions.php on line 5279