TamUA – 1986

Puheenjohtaja jatkaa Pentti Pyykkö, vpj. Pauli Vainionpää.

Alkaa yhdistyksen 30. juhlavuosi, josta muodostuu järjestäjäaktiivien kujanjuoksu; yhdeksän kilpailua, niistä yksi EM-tasoinen ja kolme SM-kisoja.

Lisäksi yhdistyksen ”tietokone” Anneli Hakala siirtyy muihin tehtäviin, onneksi seuraajaksi alaa entuudestaan tunteva Marja Pyhälä. Suuria kisoja, muttei tuottosia. Kahdella rinnakkaisradalla ajettu jäärata-SM kerää 2000 katsojaa ja saa kiitosta, mutta toteutus on toivottoman kallis. Totunnaiset Pistejäärata ja XXVI Tammer-Ajo ajetaan. Kaanaan toisena kilpailuna on runsaan yleisön saava Ford Orion-JM. Vauhtipäivät torpedoi ”pohjoismainen yhteistyö”, joka siirtää PM-luokat Ruotsiin – vain tuhat katsojaa.

Kaanaan rata hyväksytetään Suomen ensimmäiseksi pysyväksi kansainväliseksi rallicrossradaksi. Se tapahtuu kilpailulla johon lähes kannetaan kaikki maan rallicrosshuiput. He ovat tyytyväisiä, äkkiä meillä on maan huippurallicrossareissa enemmän ystäviä, kuin muissa lajeissa yhteensä, joukkue-EM-kilpailuun tekee kilpailunjohtaja matti Päivärinta suurtyön värvätessään mukaan kaikki mahdolliset Euroopan joukkueet. Suomi uusii mestaruuden ja kilpailu onnistuu ns. nappiin. Suurin voimainkoetus lokakuisessa koleudessa Kaanaassa käyty FIA Inter Nations Cup, rallicrossin joukkue-EM oli hieno kisa, mutta 3500 katsojaa on liian vähän taloudelle. Valmiiksi tehty Suur-ajojen EK-Savo jätetään ajamatta.

Onneksi yksi menee putkeen, 30-vuotisjuhlakilpailuna ajettu SM-ralli saa Hotel Ilveksestä uuden yhteistyökumppanin ja komealta kalskahtava The Five Stars Rally onnistuu kaikilla tasoilla. Kaupunginjohtaja Kaarina Suonio saattaa matkaan rallin kilpailijat.

SM Five Stars-ralli voittajapari Antero Laine – Timo Hantunen, Mitsibishi Starion.

Juhlavuonna TamUA saa ensimmäisen Euroopan mestarinsa Mika Leppälahden viedessä pienoissähköautojen EM:n. Myös Toini Laakso tekee historiaa voittamalla Mini Tonni Cupin. Olli Virtanen voittaa Super Saloon luokassa SM-pronssia.

Moottoriurheilun turvallisuus puhuttaa aina, näin varsinkin v.-86. TamUA:n panos asian hyväksi on oman alan ammattilaisista koottu pelastusryhmä. Idean toteuttivat toht. Martti Nurmiaho ja TamUA:n Seppo Repo

Rankan urakan uuvuttama jäsenistö vaihtaa parempaa päälle ja kokoontuu kutsuvieraineen yhdistyksen 30-vuotisjuhlaan Hotel Ilveksen Ball Roomiin. Takana on monta kovaa, mutta antoisaa vuotta. Uusi vuosikymmen peittyy vielä tulevaisuuden hämärään. Suunta kuitenkin on selvä – eteenpäin – ylöspäin.

Tämä teksti on TamUA:n historiikista 1956-1996

1986 Pistejää ajettiin Pyynikin Urheilukentällä.

Voittaja Matti Korpela P-HUA VW


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/tamua/public_html/wp-includes/functions.php on line 5279

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/tamua/public_html/wp-includes/functions.php on line 5279