TamUA – 2017

Puheenjohtajaksi valittiin Markku Huhtanen

RealPark Lake City Rally ajettiin taas Ralli SM:n päätösosakilpailuna Lempäälän ympäristössä. Kilpailun hermokeskus, lähtö ja maali sekä huoltoparkki olivat RealParkin aluella. Lehdistökeskus oli Lempäälän Kehityksen tiloissa. Yleisöerikoiskoe EK1 ajettiin perjantai-illalla Ideaparkin eteläpään P-alueella, lauantain yleisöerikoiskoe EK8 ajettiin Valkeakoskella ns. ”Säterinkihara”.

Kilpailun voittoon ajoi Erik Pietarinen, kartturinaan Juhana Raitanen.

Rallin suojelijana Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö, hän oli myös jakamassa palkintoja.

2017 Pistejää ajettiin Pyynikin Urheilukentällä.

Markku Huhtasen neuvottelujen tuloksena vihdoin taas päästiin ajaan Pyynikille, Kiitos Tampereen apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäelle.

Kaupunkinlehti Tamperelaisen toimittajan otsikointi: ”Tampereella kaahataan autoilla ympäri jäähdytettyä urheilukenttää”

Pärisevät menopelit palaavat Pyynikille (Aamulehti 16.2.2017)

Autoilu. Ensimmäiset Pistejäärata-autokilpailut järjestettiin Pyynikin urheilukentällä 11. maaliskuuta vuonna 1970. Viime vuonna perinteistä tapahtumaa ei järjestetty, mutta nyt kardaani- ja etuvetoiset RC- ja SS-luokan autot tekevät näyttävän Suomen kauneimmalle stadionille. Kelpaa Tampereen Urheiluautoilijoiden juhlistaa 60-vuotista taivaltaan.

Pistejäärata Pyynikin stadionilla ke 8.3. klo 18. Liput 20 e, alle 12-v. vanh. seurassa ilmaiseksi.

Aamulehti kirjoittaa 7.3.2017 Esa Maaranen

Kierrokset nousevat ja moottorit ulvovat keskiviikkoiltana, kun Tampereen Urheiluautoilijat järjestää jo 42. kerran legendaarisen Tampereen pistejään Pyynikillä. Kilpailussa ajetaan 20 karsintalähtöä ja finaali.

– Tupa on ollut aikaisempinakin vuosina aina täynnä. Odotamme Pyynikille noin reilua tuhatta katsojaa, Tampereen Urheiluautoilijoiden hallituksen puheenjohtaja Markku Huhtanen ennakoi.

Jo vuonna 1970 ensimmäisen kerran järjestettyyn jääratakilpailuun kutsutaan 16 osallistujaa ja kaksi vara-autoa. Kaikki kilpailijat ajavat toisiaan vastaan kahdenkymmenen lähdön aikana. Lähdön voittaja saa kolme pistettä, kakkonen kaksi ja kolmas yhden. Illan finaaliin pääsee neljä eniten pisteitä kerännyt kilpailijaa.

– Tänä vuonna meillä on mukana yksi naiskuskikin, Huhtanen tietää kertoa.

Pistejään ensimmäinen lähtö on kello 18.15 ja finaali ajetaan arviolta kello 20.15.

– Jos joku kolari tulee, se voi venyttää aikatauluja joillakin minuuteilla. Kilpailu ei häiritse Pyynikillä asuvia tamperelaisia yömyöhään asti, Huhtanen vakuuttaa.

Kilpailuun saavat osallistua vain etu- ja kardaanivetoiset autot. Autot ovat joko ralli-, jäärata-, rallisprint- tai rallicross-kalustoa.

– Mukana on erilaisia autoa. Viivalle ilmestyy muiden muassa kaksineljäkymppinen Volvo, Ford Escort, Corsa, Honda Civic, Golf ja yksi Bemarikin. Turvavalleihin tarvittavat lumet ajetaan Pyynikiltä pois ensi maanantaina, Huhtanen sanoo.

—————————————————————

Kaupunkilehti Tamperelainen

Vuodesta 1969 järjestetty Tampereen pistejäärata ajetaan keskiviikkona Pyynikin urheilukentällä. Jäädytettyä urheilukenttää kaahataan ympäri kello 18 alkaen. Kardaani- tai etuvetoisilla RC- ja SS-luokan autoilla käytävä kilpailu kestää noin kaksi tuntia.

Yhteensä 16 kilpailijaa ajaa toisiaan vastaan. Lopuksi neljä eniten pisteitä kerännyttä ajaa finaalin, jossa ratkaistaan sijat 1–4.

—————————————————————-

Tampereen Pistejäärata syntyi vuonna 1970, kun Tampereen UA ideoi urheilukentälle jäädytetyllä ovaalilla ajettavan, speedway-tyyppisen autokilpailun. Idea on elänyt niin, että nyt 2017 kisa ajetaan 42. kerran, kun kardaanilla tai edestä raapivat kaksivetoautot palaavat keskiviikkona 8.3. klo 18, neljän välivuoden jälkeen perinteiselle suorituspaikalleen, Pyynikin Urheilukentälle.

Vaikka tuima 16 kilpailijan kesken, kaikki kaikkia vastaan käyty taisto on aina ollut niin katsojain kuin kilpailijoiden suosiossa, kisan järjestäjälle taival ei ole ollut helppo. Milloin ”kapuloita rattaisiin” on lyönyt oikutteleva talvisää, milloin muut syyt ovat sen kentältä häätäneet, mutta kuitenkin se on aina sinne palannut.

Poikkeuksellinen talvisää nousi uhkaksi myös tällä kertaa, jopa niin, että käyttöön jouduttiin ottamaan kilpailun varapäivä. Jää kentälle saatiin synnytettyä, mutta ongelmaksi nousi radan turvapenkkoihin tarvittava lumi, jota Tampereen seudulle on satanut todella niukasti. Kunnes, vähän kuin kalkkiviivoilla, yhteistyötahojen kanssa saatiin järjestettyä lumenkuljetus ja kisa voidaan käydä.

Valmiina on myös kilpailijakaarti, jossa nähdään monta perinteistä Pistejään kävijää. Joten jälleen on odotettavissa erikoinen ja viihdyttävä autourheilutapahtuma, kun iltavalaistulla radalla kilpurit jysähtävät vain metrien etäisyydeltä ohi kentän katsomossa hurraavan yleisön.

Suorituspaikka Pyynikin Urheilukenttä löytyy osoitteesta F.E. Sillanpäänkatu, Tampere ja kilpailu käydään keskiviikkona 8.3.2017 alkaen kello 18, kilpailun pituus noin 2½ tuntia, käsittäen 20 neljän auton alkuerälähtöä ja finaalin, jossa ratkaistaan kilpailun sijat 1-4.

Teksti Ossi-V. Takala

_________________________________________

Kirsi, 41, ajaa Bemarilla kilpaa jäällä – oma mies pakotti aloittamaan ja pelot katosivat

Aamulehti Lauri Lehtinen kirjoitti:
Lempääläläinen perheenäiti Kirsi Nieminen päätyi kilpa-ajajaksi. Keskiviikkona hän kilpaili perinteikkäässä Pistejäärata-kilpailussa Tampereen Pyynikillä.

Moottorinpärinää, kolareita ja tiukkoja kaksinkamppailuita jäisellä radalla. Lempääläläisen perheenäidin Kirsi Niemisen, naistenpäivä oli ainutlaatuinen.

Lempäälän Urheiluautoilijoiden kuski ajoi Pyynikin pistejääratakilpailussa viisi lähtöä, jotka olivat täynnä draamaa.

Pistejään osallistujat, arvottuine kilpailunumeroineen 2017
1) John.K.Westman KokUA, Volvo 240
2) Ari-Pekka Pylväs NokUA, Ford Escort
3) Sami Saari KalUA, Toyota Starlet
4) Antti Hirvonen TamUA, VW Golf
5) Rauno Kotanen NokUA, Opel Kadett
6) Jari Koskimaa ÄhtUA, Opel Corsa B
7) Hannu Kopsa TamUA, Datsun 100A
8) Joonas Juupajärvi ParkUA, Volvo 240
9) Peter Pörtfors VUA, Volvo S40
10) Kirsi Nieminen LemUA, BMW 325i
11) Timo Pitkäniemi LamUA, Honda Integra Type R
12) Matti Niemi TamUA, Ford Escort MK2
13) Juha Nätkin TeiskonUA, Skoda Felicia 1.6
14) Petro Koski NokUA, Opel Kadett GTE
15) Emil Westman KokUA, Volvo 242
16) Jukka Lifländer ImUA, Opel Astra GSi 16V
Varamiehet:
17) Jari Kuikka KangUA, Honda Civic Type R
18) Toni Luukko TamUA, Opel Corsa B

_________________________________

Lauri Lehtinen Aamulehden haastattelu:

Pyynikin urheilukentän jäällä kilpailtiin keskiviikkoiltana perinteikäs Pistejäärata-kilpailu, järjestyksessään 42:s.

Nokian Urheiluautoilijoiden Ari-Pekka Pylväs, 44, otti kilpailun voiton. Tuulennopea Ford Escort toi 44-vuotiaalle kuskille jo viidennen mestaruuden Pistejäärata-kilpailussa, mikä on kisan pitkän historian ennätys.

Näin Pyynikillä kiidettiin. Pylväs esittelee vauhdikkaan voittoautonsa:

Pylväs oli vakuuttava viidessä alkulähdössä ja hänen menonsa ei hyytynyt neljän auton finaalissa, joka oli kokeneen kuskin näytöstä. Toiseksi kiiti John K. Westman, kolmanneksi Petro Koski ja neljänneksi Jari Koskimaa.

– Finaali sujui hyvin. Laskimme rengaspaineita takaa, jotta olisimme saaneet vielä paremman startin. Oli tarkoitus pitää sisäkaarre, ettei Westman tulisi sieltä ohi, Pylväs kertoi taktiikastaan kukkakimppu ja palkintopysti autonsa nokkapellillä.

Alkulähdöissä loistanut Westman ei tullut ohi. Eikä Pylvään startissakaan ollut mitään moitittavaa. Kuten alkulähdöissäkin, Pylvään Ford ampaisi kärkeen kuin ampiainen.

Siitä huolimatta mestari ei antanut helpotuksen ottaa valtaa kesken kisan.

– Viimeiseen asti pelkäsin. Tämä auto lähtee niin valtavan helposti mutkissa.

Pylväs on Pistejäärata-kilpailun historian ensimmäinen viisinkertainen voittaja. Aiemmat voitot tulivat peräkkäin vuosina 2010–13.

– Se oli tavoitteeni ja nyt se on totta. Hienoa! Pylväs hymyili.

Erityisesti kuljettajaa miellytti, että hän nousi nelinkertaisen mestarin Mika Vaaranmaan (2000–02, 2005) ohitse, sillä myös autojaan rakentava Pylväs kunnioittaa suuresti Vaaranmaata. Vaaranmaan tuotoksilla ajetaan muun muassa rallicrossin MM-sarjaa.

________________________________________

Voittajat 2017:

  1. Ari-Pekka Pylväs, Ford Escort RS 2000
  2. John K.Westman, KokUA, Volvo 240
  3. Petro Koski, NokUA, Opel Kadett GTE
  4. Jari Koskimaa, ÄhtUA, Opel Corsa B

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/tamua/public_html/wp-includes/functions.php on line 5279

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/tamua/public_html/wp-includes/functions.php on line 5279