TamUA – 1976
Kuvassa sopimuksen allekirjoitus. ”Kynttilän valossa” ajettiin viidesti rallia vuosina 1976-84, Champion Nordic Rally oli pohjoismainen nelimaaottelu ja kerran myös Norjan rallimestaruuskilpailu. Sopimus allekirjoitettiin kerholla, vas. Risto Kanerva, Arthur Coen (Racing Cordinator Europe), Tapani Lindholm ja Suomen ”Champion” Jaakko Kallia
1976
Vuosikokouksessa valitaan Tapani Lindholm uudeksi puheenjohtajaksi Sakari Hallikaisen muuttaessa pois paikkakunnalta. Varapuheenjohtajaksi Rauno Järvenpää sekä sihteeriksi Pekka Ropanen ja Aimo Jalonen.
Vuoden aikana järjestetään useita suuria kilpailutilaisuuksia vilkkaan jäsentenvälisen kilpailutoiminnan lisäksi. G.A.Serlachiuksen kanssa päästään sopimukseen jääalueen käytöstä Lielahden Jänislahdessa, missä ajetaan jäsentenvälisten lisäksi SM-jäärata-ajot luokissa 850 ksm, 1600 ksm ja Naisten Cup.
Ahveniston Vauhtipäivät järjestetään sekä autojen ja moottoripyörien kolmipäiväisinä suurkilpailuna. Osanottajia 200, mukana mm. Formula-Vee autojen PM-osakilpailu. Kisat nappiin – rahaa pankkiin. Syyskuussa vielä suurempi tilaisuus, Championin Nordic Rally Kallian Jaakon ja Championin suosiollisella myötävaikutuksesella. ralli on SM-osakilpailu, pitkä ralli ja pohjoismainen nelimaaottelu. Toistasataa osanottajaa, ulkoa joka neljäs.
KV Champion-ralli voittajapari Timo Mäkinen – Erkki Salonen, Ford ”välikoppa” Escort RS.
Järjestelyistä vastaa koko yhdistys, johdossa Risto Kaverva, Aimo Viitanen, Matti Päivärinta ja Risto Runsas. Kaikki nappiin – nyt myös tuloslaskenta.
Marraskuussa Tampereen Urheiluautoilijat kokoontuvat Gran Hotel Tammeriin.
29.11.1976 yhdistys täyttää 20 vuotta.
Elämä jatkuu – samoin autourheilu. Alkaa Tampereen urheiluautoilijoiden kolmas vuosikymmen. Ajanjakso joka ratkaisevasti muuttava yhdistyksen toiminnan luonnetta. Jäsentenvälisiä ja pienehköjä kansallisia kilpailuja järjestävästä kaupunkikerhosta kasvaa kansainvälisten kilpailujen järjestäjä, joka lukeutuu kooltaan maan suurimpiin ja tunnetaan sekä tunnustetaan niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Tämä teksi TamUA:n historiikista 1956-1996
1976 Pistejää ajettiin Pyynikin Urheilukentällä.
Kisat jatkuivat ryhmäautoilla
Voittaja Uolevi Paavilainen UUA Renault R8 Gordini