TamUA – 1991
Toiminnan 35. vuosi.
Puheenjohtajaksi tehtävään valitaan Erkki Ruoranen.
On SAUL:n nimeämä liikenneturvallisuuden teemavuosi, Symppis – 91. Valtakunnallinen tapahtumapäivä äitienpäivänä, johon TamUA:kin yhdessä PirAS:n kanssa osallistuu kauppaoppilaitoksella järjestetyllä tilaisuudella, jossa mm. esitellään ennennäkemätön Markku Kuusijärven Nissan Skyline. Väkeä vähänlaisesti ja liikennekilpailussakin vain neljä osanottajaa.
Vuoden alussa ”lunta tupaan”, Pistejääradalle ei löydy koko Tampereelta jääaluetta ja kisa perutetaan; naapurikuntaan menosta luovutaan harkinnan jälkeen.
Ja lisää lunta tulee tupaan! Maamme sortuu lamaan, sen esimmäisinä airueina Tamring-projekti haudataan mappi Ö:hön ja syvälle.
Rata-SM:ää tekohengitetään nimellä Tavastia Hot Way ja yhteistyökumppani Nissanin rahtaamalla tuhannella asiakkaallan. Yleisöä ajelutetaan rata-Saabeilla, katsomosasanteella ihaillaan veteraanimoottoripyöriä. Katsomossa jopa tunnelmaa, mutta kulut huimaavat, tässä alkaa olla rahastuksen maku.
Näsijärven jääkansi tulee niin myöhään, että vain harva ehtii jäsenmittelöihin, asfaltilla sensijaan talkoillaan Alastarolla voittoon päättyvä kaupunkiottelu Turkua vastaan.
Uutta toimintamuotoa Off Roadia viritellään Jukka Järvisen johdolla, maastoautojen lisääntyvä kilpailukäyttö etsii järjestäytyneitä kuvioita. Tuntumaa lajiin otetaan mm. ihan tavallisten maastureiden maastoharjoituksin Kaanaassa.
Formulamiehet kunnostautuivat, Pekka Herva repii väkisin läpi Englannin F1-sarjan ottaen B-luokan mestaruuden, kotikunnailla Kalle Jokinen vie Formula Fordin pohjoismaisen mestaruuden ja SM-hopeaa.
31.11.1991
35-vuotistaivalta juhlitaan ”perhepiirissä” Ravintola Pinjassa.
1991 Pistejää, ei ajettu jää suli.
Vastoinkäymisillä on taipumus kertautua. Pistejäärata oli suunniteltu ajettavaksi 9.3. ja jälleen edellisvuoden tapaan Eteläpuistossa, mutta jälleen alueella loiskivat lammikot, talven edetessä vesisateiden merkeissä. Sen verran oli viisastuttu, ettei kisan rakentamista edes yritetty. Lopullisen päätöksen kilpailun peruuttamisesta teki kokouksessaan yhdistyksen hallitus 6.2. Näin kisa jäi ajamatta jo toistamiseen.