TamUA – 1989

Kuvassa syntyy sopimus VM-vauhtipäivistä, allekirjoittajina Erkki Siitarinen vas. Veli-Pekka Tolvanen, Lehtimiehet Oy:stä Pekka Paavola ja Pentti Pyykkö.

1989

Puheenjohtajaksi asettuu vankka talousmies ja autourheilun ystävä Pekka Paavola.

24.4.1989 Kevätkokous kerholla.

29.4.1989 Tampere-JM Kaanaassa järjestäjänä TamUA. Jokamiehenluokan Hämeen piirin mestaruusosakilpailu yleisessä ja naistenluokassa.

Vuosi piirtyy aikakirjoihin traagisella tavalla, Hämeenlinna Race-kilpailussa 14.5.1989 menehtyy pidetty veteraanikuljettaja Pauli (Pate) Jokinen. Pääsuoran jarrutuksessa kaiteeseen osuva auto murskaantuu ja Jokinen saa surmansa välittömästi. Kanssakilpailijain aloitteesta perustetaan perustetaan Pauli Jokisen muistorahasto, joka vuosittain jakaa kilpailijastipendin sinnikkäälle yrittäjälle. VM-Vautipäivät kolme viikkoa myöhemmin läpiviedään apeissa tunnelmissa.

Perinteinen, 28 kertaa ajettu Tammer-Ajo  siirtyy muistojen joukkoon, autosuunnistajain perustettua oman seuransa kisalle ei ole tekijöitä. Kemoran asfaltilla ja Kaanaassa jäsentenväliset, mutta jäällä leuto talvi sallii vain yhden koitoksen. Hauholla Seppo Revon ideoima maan ensimmäinen autourheiluseuran järjestämä turvallisuusseminaari; mukana 19 TamUA:laista kisantekijää.

Ilmiö Pekka Herva vie Formula Fordeissa sekä Suomen ja Ruotsin mestaruuden. Yrjö Aalto pikku SS:n Suomen mestari. Markku Kuusijärvi voittaa Saab Cupin.

Matti Päivärinta valitaan SAUL:n varapuheenjohtajaksi.

1989 Pistejää ajettiin Pyynikin Urheilukentällä.

Nyt se oli totta, uusi yleisurheilijoille tarkoitettu ratapinnoite on tulossa. Näin 8.3. ajetun XIX Pistejääradan ilmoitetaan jäävän Pyynikin Urheilukentän viimeiseksi. Itse asiassa oli uhka, ettei sitäkään ajeta, sillä talvi on todella leuto. Kautta maan perutaan jääratakisoja ja Tampereen UA:kin saa vielä kisaa edeltävänä päivänä epäuskoisia puheluita, joissa kysellään mahdetaanko kisa ajaa. No, toki jossain vaiheessa sitäkin mietittiin, josko höylätään jää kokonaan pois ja ajetaan soralla, mutta ihme kyllä kisapäiväksi ratamestari taikoo aivan hyvän jään. Työlääksi osoittautuu myös kilpailijoiden hankinta, moni kilpailija on jättämässä kilpailujen peruuntuessa tyystin ”rattaat vintille”, Kilpailunjohtaja Markku Ruusunen kiertää kuitenkin sinnikkäästi vähiä kisoja ja uurastaa kilpailijajoukon kokoon.
Kisan voitti edellisvuoden tapaan AL-Härmän Jorma Viitala VW 411:sta.
Kisan jälkeen pitkä huokaus ja ihmettely missä ajetaan ensi vuonna?