Tamulit mukana Classic liigassa Kukonkoivussa 6.6.

TamUA:n Tamulit olivat mukana Jokkiksen joukkuekilpailussa 6.6.2021 Hollolan Kukonkoivussa.

 

 

 

 

 

Ajatus Tampereen UA:n jokkiskuskien herättelystä sai alkunsa Pistejääradan testeissä Kangasalla, Jukka Heleniuksen kanssa keskustellessani. Siitä aika pian oli kuljettajat kerättyinä ja joukkueenjohtajan pallon sai Päivi Toijala melkeinpä kysymättä.

 

Koronatilanteesta johtuen jäi joukkueen ensikokoontuminen kisa-aamuun, kahvit juotiin Tuuloksen Nesteellä klo 6.15. Sana oli kiirinyt että kaksi autoa jäi valmistumatta kisaan teknisten ongelmien johdosta, eli viidellä autolla kisaan, joka oli säännöissä vaadittu minimimäärä.

Rannekkeiden jaon jälkeen siirryttiin kisapaikalle varikkoa pystyttämään.

Hannu Koivumäki oli pakannut TamUA:n varastolta Mersun täyteen muonituskalustoa, jolla saatiin päivän aikana makkarat ja lihapiirakat parempiin suihin.

Ensimmäisistä lähdöistä oli selvää, että vastus on kiven kova. Jokainen lähtö oli tasoltaan kyläkisan finaalia. Peräti neljä meidän lohkon vastustajaa oli finaaleissa. Alkukarsinnassa jäätiin kolmen pisteen päähän jatkopaikasta. Sijoitukset olivat kaikilla ihan kohtuulliset pitkien ajotaukojen jälkeen ja kaluston kanssa ei ollut ongelmia kisassa. Alkukarsinnan jälkeen pisteitä oli kasassa 34 ja siirryimme katsomon puolelle. Tosin emme suinkaan pisteissä viimeisinä.

Helteisessä säässä tuumailimme, mikä joukkue kisan voittaa ja mistä autoista tehdään ostotarjouksia. Arpatuuri suosi ja kotiin tuomisia saivat Matti Niemi ja Jukka Helenius.

 

Seuraava joukkuekisa ajetaan 11.9-12.9.2021 Joensuussa jonne Tamulit matkaavat kohti uusia seikkailuita.  Kiitokset kaikille tämän mahdollistaneille!

 

Kirjoittanut: Antti Hirvonen

 

 

 

 

 

 

 


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/tamua/public_html/wp-includes/functions.php on line 5279

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/tamua/public_html/wp-includes/functions.php on line 5279