Pengonpohja-rallin idean lähde San Marinosta

Tauottomasti rallien tekeminen vuosina 2012-2016 synnytti henkilökohtaisen, tietynlaisen pakon vetää hiukan henkeä, lajia läheltä seuraten kuitenkin. Perinteeksi on myös muodostunut, että kun ulkomaille suuntautuva lomareissu on varattu, täytyy paikalliset kilpailukalenterit kollata läpi ja tutkia, voisiko lomareissuunkin jotenkin yhdistää rallin 🙂

2017 ja 2018 tämä toteutui ja vuonna -17 pääsin katsomaan elämäni ensimmäistä asfalttirallia Espanjan Kataloniaan, Moto Club Igualadan järjestämän Ral·li Ciutat Igualada´n muodossa. Mitään sinällään erikoista tuossa kisassa ei ollut, muutakuin suomalaisena minut tietenkin yllätti, että pääsimme autolla ”mustaa karvaa” suoraan pätkälle ja kun sulkusiimaakaan ei oltu asetettu, olisimme päässeet pidemmällekin.

Vuonna -18 lomareissu suuntautui Italian Riminille, josta kivenheiton päässä on San Marinon kääpiövaltio. Reissun ensimmäisenä kokonaisena päivänä, nokka suunnattiin siis sinne ja repussa oli jo kotona tulostettu rallin reittikartta ja aikataulu.

 

Rally Bianco Azzurro 2018

 

Rallissa oli kaksi erikoiskoetta, joista toinen ajettiin kolmesti ja toinen ajettiin jopa neljään kertaan. Kilpailijoita oli 45 autokuntaa, minuun teki vaikutuksen se, että viimeisen auton perään kuului jo kaukaa järjestäjän (Scuderia San Marino) etuauton sireenin ulvonta, kun seuraava ajokerta oli käynnistymässä.

Sulkusiimat oli asetettu avaajalle ystävällisesti, tämän toivoisin olevan jokaisella mielessä, kun ”pätkiä” rakennetaan myös Suomessa.

Mukaan tarttui kassillinen ajatuksia

Olimme SM Pirelli ralleissa 2014-2016 toteuttaneet joukon uusia ajatuksia, reitin julkaiseminen jo hyvissä ajoin, sekä erikoiskokeen ajosuunnan kääntäminen. Siinä on jotain mikä kiehtoo kovasti, tehdä jotakin erilailla, Suomessa. Laji, jonka osalta kaikki pitäisi aina tehdä kuten ennenkin eikä uudistuksille ole sijaa.

Reitin etukäteen julkaiseminen, Pirelli ralleissa n. 3kk ennen kilpailuajankohtaa oli ensimmäinen laukaus, jolla kisan ennakkotiedotus käynnistyi. Samalla paikalliset asukkaat ja lähikylät saivat tietoa rallista, julisteiden muodossa mitä viljeltiin pitkin seutukuntaa. Jo ensimmäisenä vuonna 2014,  kaikesta sisäisestä vastustuksesta huolimatta, yleisötulot olivat isommat kuin aiempina vuosina reittikarttapakettia, eli tietoa missä ajetaan myydessä. Toivon, että jokainen tätä lukeva pohtii tätä asiaa vakavasti. Kuitenkin viranomaislupakäsittelyssä kaikki hakemusmateriaali on julkista tietoa, miksi siis pantata ja luoda myyntiarvoa jollekin, jonka saa myös maksutta.

Ajosuunnan kääntäminen toteutettiin vuonna 2015 Savon erikoiskokeella. Sisäistä vastustusta oli taas edessä, mutta kiitos silloiselle reittitiimille, kaikki ottivat yhdessä vastaan muulta järjestelytoimikunnan puolelta asetetun vaatimuksen; TE KANNATTE KAIKEN VASTUUN! Vastuu kannettiin ilman mitään ongelmia.

Palataan San Marinon asfalttiränniin. Jo autolle takaisinpäin kävellessä mietin, miksei tätä voisi toteuttaa koti-Suomessa. Ajatus jäi muhimaan ja siitä taisi joku pieni keskustelu olla käynnissä keväällä 2019 Palokankaan Timon kanssa paluumatkalla Mobilian rallimuseolta. Loppukesästä 2019 esittelin ideaa seuran ideointi-illassa, tuossa vaiheessa toteutus oli tarkoitus tehdä Savon erikoiskokeella, sekä etsiä lähistöltä joku toinen tieosuus. Aika monella oli nk. monttu auki, osa kuulijoista siirtyi ulos ja siellä ajatus kyseenalaistettiin, toki hyvää siinä kyseenalaistamisessakin oli, suunnaksi esitettiin Pengonpohjaa!

Lake City Rally – Pengonpohja 2021

Uuden hallituksen aloittaessa toimintansa 2020, kilpailukonsepti sai puoltoa. Korona tuli ja pilasi kuitenkin mahdollisuudet toteuttaa kilpailu keväällä 2020, tuolloin päädyttiin siihen, että sama jengi lähtee työstämään asiaa keväälle 2021. Jo alusta alkaen, tapahtuma suunniteltiin tehtävän ilman mitään pääsymaksuja, tarkoituksena oli saada mukaan paikallisia yhdistyksiä tarjoamaan yleisöpalveluita. Eipä kukaan keväällä 2020 uskonut, että tartuntauti pitää otteessaan ja kilpailu pitää toteuttaa kokonaan ilman yleisöä.

Oli miten oli, kilpailun osalta suunnitelmat tarkentuivat ja kilpailun nk. viitoitusohje, eli erikoiskokeen turvasuunnitelma oli täysin sähköinen, Google Mapsilla toteutettu. Tämäkin tietynlaista uutta mallia toimia. Pirkanmaan ELY-keskus oli alueurakasta vastaavan Pimaran kanssa suopea suunnitelmiamme kohtaan.

Järvenpään Pekka ahersi mökillään ja valoi ”konseptin uskon” lisäksi myös pilariharkkoihin täytettä, tavoitteenaan valmistaa seuralle yli 40kpl oikaisuesteitä. Oikaisunestämisellä pyrittiin heti alusta alkaen säästämään tietä, sekä sen kunnostuskustannuksia. Kaikilla oli muistissa myös 2013 vuosi, jolloin maakivi kaivautui esiin ja koitui monen renkaan kohtaloksi. Varsinkin Pengonpohjantielle on tehty tienpitäjän toimesta erilaisia maakivien murskaustoimia, jotka aiheuttivat toisen kilpailujärjestäjän kilpailussa 2019 rengasrikkoja. Näiden em. syiden vuoksi, sekä oikaisunestämisestä 2013-2017 saatujen hyvien kokemusten myötä iloinen, mutta väsynyt porukka asetti harkkoja kilpailua edeltävänä lauantaina. Haasteena oli, että molempiin ajosuuntiin ajaminen pitää olla huomioitu myös tältä kantilta.

Kilpailun aikataulu pohjautui 150 kilpailijan maksimimäärään, jonka johdosta esimerkiksi ennakkotutustuminen saadun palautteen myötä oli liian tiukka. Tästä pyrittiin kilpailijaohjeessa mainitsemaan ja ennalta siitä kyllä sisäisestikin keskusteltiin. Myös huoltoalue on saanut kritiikkiä osaltaan, mutta lähialueelta ei oikein löydy isoa yhtenäistä aluetta, jos ei sitten oltaisi viety huoltoaluetta Kuruun asti.

Kilpailun reitti kesti reilun 80 auton kulutuksen kolmeen kertaan ajettuna hyvin, ajosuunnan kääntö ei aiheuttanut myöskään Pengonpohjassa tehtynä mitään ongelmia. Haluan omalta osaltani kiittää kaikkia järjestelyihin osallistuneita, paikallisia asukkaita, kilpailijoita, viranomaisia, alueurakasta vastaavaa Pimaraa sekä kaikkia, jotka kokevat olleen jollain lailla kilpailussa ja sen tekemisessä osallisena.

Ohessa kilpailun reittikartta sekä aikataulu kiinnostuneille.

 

 

ralliterveisin Toni Mäkinen