TamUa:n testiryhmä eturivin paikalla MM-rallikalustoa kehitettäessä
Melkoinen joukko tamualaisia sai jälleen asettua rallimaailman eturivin paikalle ja seurata vuoden 2017 MM-spekseihin rakennetun VW Polo ralliauton ensi askeleita, kun kyseistä ajokkia testattiin Jämsän seudulla elokuussa viikolla 35.
Tälläkään kertaa emme olleet tapahtumassa mukana ns. ”äijänä”, vaan tehtävään rutinoitunut ryhmämme vastasi testipäivien tieturvallisuudesta, toisaalta takaamalla kilpurille testivetoja varten muusta liikenteestä vapaan tien ja toisaalta huolehtimalla siitä ettei tienvarsiasukkaille ja muille ko. tieosuutta käyttäville siviilikulkijoille aiheudu tästä kohtuutonta haittaa ylipitkien odotusaikojen muodossa.
Tästä testejä järjestävä Motorsport Solutions Finlandille annetusta ”turvallisuuspalvelusta” on muodostunut seuralle mittava toimintamuoto, joka osuu suoraan yhdistyksen perustoiminnan ytimeen – AUTOURHEILUUN.
Kiinnostaisiko sinua olla mukana?
Tällä hetkellä myös testitoiminta elää rospuuttokautta, mutta kunhan kesä koittaa niin siitä tämäkin taho vilkastuu. Erikoisen kiireistä tulee olemaan ennen Neste rallia heinäkuussa.
Mm. tänä vuonna kilpurit pörisivät parhaimmillaan samanaikaisesti neljää eri testitietä!
Testiryhmämme perusta muodostuu ydinjoukosta, jolle testeistä on muodostunut lähes elämäntehtävä, mutta vielä mahtuu mukaan. Mitäpä jos jo nyt suunnittelisit tulevaa kesää sillä silmällä, että siihen sisältyisi testien merkeissä joitakin autourheilun ”luontopäiviä”.
Mukaan kuvioihin pääset, kun ilmoitat halukkuutesi ja yhteystietosi spostilla osoitteeseen tamua(at)tamua.fi niin sinuun otetaan yhteyttä.
Priority 3 kuljettajien yhteistestit ennen Neste Oil Ralli 2015 Keuruulla
Hyundai Motorsport testasi sekä nykyistä, että vuodelle 2016 luokiteltavaa uutta autoa kesäkuussa 2015