Suomen MM-ralli paketoi testikesän

Korona-ajan myötä syntyneiden uusien työmatkustamisen mahdollistavien toimintamallien mukaisesti, oli kesä 2021 poikkeuksellisen kiireinen rallitestien näkökulmasta. Lieneekö syynä patoutunutta tarvetta ralliautojen kehittämiselle, mutta yhtä kaikki useammassa ralliauton kehitystestissä väkeämme on niin Keski-Suomen, kuin myös Pirkanmaan metsissä viettänyt, liittyihän Kuhmoinen uutena jäsenenä Pirkanmaan maakuntaan kuluvan vuoden alkaessa.

Tampereen Urheiluautoilijat on muuten oleellisessa asemassa, kun rallin MM-sarjassa kilpailevat autonvalmistajat valmistautuvat vuosittain Suomen MM-ralliin. Tänä vuonna shortsit tosin vaihtuivat pitkiin alusvaatteisiin ja lippalakit myssyihin, mutta hampaiden välissä hiekkapöly kahisi tähänkin vuodenaikaan.

Toimimme yhteistyössä Motorsport Solutions Finland Oy:n kanssa, joka vastaa monen valmistajatiimin testien koordinoinnista ja lupa-asioista järjestäjän ominaisuudessa.

Sähköistä voimaa ajanhengessä

Hyundai Motorsport talutti kesäkuun alussa uuden, Rally1 merkkiseksi luokiteltavan hybridiohjuksen Suomeen hypytettäväksi. Ensimmäistä testipäivää edeltävänä yönä myrsky runteli kuhmoislaismetsää kaataen puun Konivuorentien yli, vasten sähkölinjoja.  Nopealla toiminnalla tästäkin selvittiin, ilman että edes tiimin koordinaattori tiesi asiasta, ennenkuin se illalla hänelle paljastettiin. Myrskytuulet olivat puhallelleet myös Itämerellä, jonka johdosta kartanlukija Järveoja oli kalpeana helikopterin laskeuduttua Jyrkysenkulmaan.

Kehitystyö on avain menestykseen

Joissain yhteyksissä on kovasti ajateltu Citroenin lopettaneen ralliautoilun, erilaisia teorioita Shellin baareissakin on kuultu mutta totuushan on se, että Citroen kehittää aktiivisesti Rally2 luokituksen omaavaa ralliautoaan. Oikea paikka ralliauton kehitystyölle, tai tarkemmin sanottuna alustan säätämiselle on tietenkin suomalainen soratie. Citroen Racing vieraili kolmen päivän verran suomalaismetsissä heinäkuussa.

Huhut kertovat, että Stellantis-ryhmä on kiinnostunut markkinoimaan rallissa myös päätasolla tulevaisuudessa, mutta millä merkillä, se jääköön vielä odotettavaksi. Citroen Racing oli kuitenkin heinäkuun testeihin ja oheispalveluihin erittäin tyytyväinen, olivathan he valinneet myös yhdet parhaimmat testitiet käyttöönsä.

Puumaa metsästäen

M-Sport Ford oli seuraavana vuorossa, kun kesässä edettiin elokuulle. Wilson Jr. sai toimia metsästäjänä Motorsport Solutions Finlandin järjestämissä kekkereissä, tietojen mukaan metsästys jatkui myös muiden toimesta Itä-Suomessa. Auton kehittämisestä vastaava insinööri Tim Jackson myhäili kuitenkin tyytyväisenä ilta-auringon värjätessä Ouninpohjassa Mutasen pellolla taivaanrantaa.

Voiko parempaa paikkaa viettää niin kesäpäivää kuin kehittää ralliautoa, kuin Ouninpohjassa?

Ennakkotestien vuoro

Syyskuun puolenvälin jälkeen olikin vuorossa Suomen MM-rallin, nykyisen Secto-rallin ennakkotestien aika. Toki tähän samaan ajankohtaan Skoda toi uuden, vielä kehityspolulla olevan uuden autonsa rääkkiin Suomeen jolloin metsissä vietettiin aikaa tuplamiehityksellä.

Hyundai ajoi jokaisen kilpailuun osallistuvan kaksikon toimesta yhtenä päivänä kahta eri tietä, tämähän tiesi jumppaa kun paikkoja vaihdettiin kesken päivän kuten lasten pihaleikeissä aikoinaan.

Skoda Motorsport saapui muutaman vuoden tauon jälkeen Suomeen kehittämään uutta autoaan, kuvat ja videot puhukoot puolestaan.

Oliver Solberg RedGrey tiimin toimesta paahtoi vielä kaksi päivää juuri ennen harjoittelujakson alkua, ensimmäisenä päivänä pimeään saakka isä-Petterin pureskellessa kynsiään kuin aiemmin omalla aktiiviurallaan 🙂

Mukaan toimintaan

Rallitestien järjestäminen  vaatii henkilöstöä, tehtäviin koulutetaan ja opastetaan. Oma auto on hyvä, mutta ei pakollinen. Jokaisella testitiellä on paikkoja, joissa voi toimia myös jalkamiehenä. Mikäli tunnet halukkuutta osallistua toimintaan, ota rohkeasti yhteyttä, kerromme mielellämme lisää asiasta.

  • Tampereen Urheiluautoilijat ry / Pekka Järvenpää / 0400 734 685
  • Motorsport Solutions Finland Oy / Toni Mäkinen / 0400 525 828

Vuonna 2022 Suomen MM-ralli palaa tutulle paikalleen heinäkuun lopulle, tarkoittaen sitä että suurin työkuorma rallitesteissä on odotettavissa heinäkuulla.

Ralli-Tinken vinkit

Kuvat: Henri Vuorinen Photography (https://hencca.galleria.fi/)