TamUA – 1964

1964

Yhdistyksen ruoriin asettuu Olli Järvelin. On tullut aika lopullisesti itsenäistyä. Muodollisen perustamiskirjan allekirjoittavat 28.5.1964 Olli Järvelin, Reijo Lairto ja Asko Harvala.

Toiminta vakiintuu, ajetaan jäärataa ja ST:tä sekä vietetään kuukausittain kerhoiltoja.

Tohlopin SM-jääradalla juhlivat GT-Cortinat ja yleisöä on tuhatmäärin. Sensijaan kauniissa ketvätsäässä valmisteltu jäämaraton kärsii kisapäivän räntäsateesta, unelmat ”kymmenistä tuhansista katsojista” vaihtuvat tavanomaiseen totuuteen. Lokakuussa tehdään uusi aluevaltaus järjestämällä ensimmäinen tamperelaisralli, Tampere ST-ralli. Ratamestarina toimii Eero Väinölä.

Päivä on 12.6.1964

Jo pitemmän aikaa on haaveiltu ”autourheiluvanhusten lepokodista”. Oriveden Neejärveltä löytyykin autiotila pienine tontteineen, siihen sijoitetaan yhdistyksen varat viimeistä penniä myöten.

Oriveden nimismiehen kansliassa mv. Aimo Neejärven kanssa kauppakirjaa tehtäessä mietitään joukolla sopivaa virallista nimeä ja sehän löytyy – Ralliranta.

Vielä samana viikonloppuna talkoillaan repsahtaneet rakennukset siedettävään kuntoon.

Virstanpylväitä 1950-1964

1950 – Ensimmäinen varsinainen autourheiluyhdistys , 500-kerho, perustetaan Midget-ajajien toimesta 17.2.1950 Helsingissä.

1951 – Autourheilua johtamaan ja valvomaan sekä FIA:n edustajaksi perustetaan 10.12.1951 Autourheilun Kansallinen Kilpailulautakunta AKK. Perustajajäsenet: Suomen Autoklubi, Suomen Moottoriliitto, Yleinen Autoliitto, Maaseudun Autolliitto.

1952 – Midget (F3) luokassa jaetaan autourheilun ensimmäiset Suomen mestaruudet. Maarata: Lars Finnilä, TT: Curt Lincoln.

1953 – Helsingissä perustetaan 18.2.1953 Urheiluautoilijat-yhdistys; toimialueena koko maa ja päätarkoituksena saada maahan kunnon talviralli.

1954 – Urheiluautoilijat-yhdistyksen toiminnan elvyttämiskokous Helsingin Insinööritalossa 9.12.1954.

1955 – Urheiluautoilijat ry rekisteröidään 18.4.1955, kotipaikka Helsinki.

1956 – Urheiluautoilijat ry:n Tampereen alaosasto, Tampereen UA, perustetaan maan toisena UA-yhdistyksenä. Perustavan kokouksen kokoonkutsuvat 29.11.1956 Fred Geitel ja Veikko Palotie.

1963 – Suomen Urheiluautoilijoiden Liitto ry perustetaan 10.9.1963. Tampereen UA lähettää jäsenyysanomuksen 14.9.1963. Perustajayhdistyksiä 13, joissa 1239 jäsentä.

1964 – Tampereen UA rekisteröityy itsenäiseksi yhdistykseksi. Muodollisen perustamiskirjan allekirjoittavat 28.5.1964. Olli Järvelin, Reijo Lairto ja Asko Harvala.