Tiedote 2/2020

Hallituksen jäsentiedote 2/2020

*Ralliranta tarjotaan vuokrattavaksi TamUA:n jäsenille. Kysely halukkuudesta tehdään viikolla 8.

*Tampereen kaupungilta on haettu toiminta-avustusta. Päätös tulee kevään aikana.

*TamUA:n hallituksen kutsumana Hämeen alueen autourheiluseurojen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat kokoontuvat TamUA:n kerholla ti 18.2.2020. Paikalle tulevat myös Jarmo Mahonen ja Tapani Eronen.

*Erkki ”Nortti” Lehtinen siunataan la 22.2.2020 klo 13, paikkana Kalevankankaan iso kappeli.

– nykyinen pj. ja edelliset pj:t laskevat TamUA:n kukkatervehdyksen

– hankitaan muistokirja johon voi käydä kirjoittamassa nimen, kirjasta tiedotetaan myöhemmin

*TamUA – eMotorsport hankkeen pilotiksi on valittu Tredu Nekalan auto-osasto. Keväällä ajetaan ensimmäiset kilpailut TamUA – eRalli nimellä.

*TamUA:n jäsenkyselyyn saatiin 41 vastausta. Kyselystä tehdään kooste, joka julkaistaan nettisivuilla kevään aikana.

*Strategiatyöpaja ke 26.2.2020. Jäsenkyselyn tuloksia käytetään strategian suunnittelusssa. Työpajaan on kutsuttu osallistujat.

*Pistejää on siirretty ajettavaksi ke 11.3.2020. Tällä hetkellä kelit eivät suosi, joten ei tiedetä ajetaanko.

*Yhdistyksen kevätkokous to 19.3.2020 klo 18.30 kerholla. Käsitellään sääntöjenmääräämät asiat.

*Kevätkokouksen jälkeen 19.3.2020 ilta jatkuu kerhoiltana, jossa teemana on uusi Tieliikennelaki 1.6.2020.

– Arto Grönroos ”Tampereen Enska” tulee kertomaan muutokset uudesta tieliikennelaista.

*TamUA:n jäsenille maksuton rallin ajoharjoittelu maaliskuun lopulla Keuruulla, lisätietoa tulossa.

*Toni Mäkinen pitää rallin perustoimitsijakoulutuksen to 23.4.2020 klo 17.00 kerholla. Ilmoittautuminen avataan lähempänä tapahtumaa.

*Frank van Nunen pitää nopeuden perustoimitsijakoulutuksen to 14.5.2020 klo 17.00 kerholla. Ilmoittautuminen avantaan lähempänä tapahtumaa.

* ”Arkistojen aarteet” etsintä alkaa seuran kerhotiloissa torstaisin päivystysiltoina. Otetaan talteen kaikki historiallinen materiaali. Etsintään voivat osallistua kaikki halukkaat. Aikataulu kerrotaan, kun löydetään vetäjät.

*Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastosta on haettu apurahaa historian kirjoittamiseen, painatukseen ja vanhojen valokuvien digitoimiseen. Päätös apurahasta tulee huhtikuun puolivälissä.

*Lake City Rally – Pengonpohjan tekeminen etenee aikataulussa. Kisa ajetaan su 24.5.2020.

*Seuraava hallituksen kokous ke 4.3.2020 klo 17.30.

TamUA:n hallitus

Tampereen Urheiluautoilijat ry

Turjankatu 1 C, 33100 Tampere

https://tamua.fi/

tamua@tamua.fi