TamUA – eRalli – Open sai lentävän lähdön

Kisassa ajaa nyt jo lähes 200 kilpailijaa, käy tutustumassa!

Kisa on tuonut seuraamme myös uusia jäseniä.

Pidä seuratoiminta aktiivisena – luo uutta toimintaa ja tekemistä keväälle sekä houkuttele lisää jäseniä seuroihin: Case Tampereen Urheiluautoilijat ry ja eRalli Open – rallisarja.

Elämme tällä hetkellä haastavassa tilanteessa, jossa myös urheilutoimijoiden mieltä painaa huoli tulevaisuudesta. Koronavirus ja sen leviäminen on aikaansaanut tilanteen, jossa kaikki autourheilutapahtumat on peruutettu keväältä 2020. Myös yhteiskunta on asettanut perusteltuja rajoituksia ihmisten kokoontumiselle. Tämä osaltaan rajoittaa normaalia arkeamme, mutta sen lisäksi kilpailutapahtumia ja seuratoimintaamme.

Omasta ja lajiliiton puolesta haluan nostaa esiin hienon ja helpon vaihtoehdon kaikille AKK:n autourheiluseuroille siitä, miten positiivisen tekemisen ja autourheilutoiminnan toteutuksen ei tarvitse lamaantua kuluvan kevään aikana.

Tämä on esimerkki yhden seuran aktiivisesta toiminnasta, jota nyt koko autourheileva Suomi tarvitsee. Esimerkki on loistava tapa pitää seuratoiminta aktiivisena ja tarjota samalla jäsenistölle sekä autourheilusta kiinnostuneille ihmisille mukavaa ajanvietettä ja kanavan päästä harrastamaan meille rakkaita lajeja, vaikka normaali toteutus onkin tällä hetkellä ns. ”jäissä”.

Tampereen Urheiluautoilijat ry lähti rohkeasti toteuttamaan virtuaalista rallikilpailua, johon osallistumiskynnys on mahdollisimman matala ja jonka tarkoituksena on tarjota kilpailumahdollisuus ”ihan kaikille”, tasosta ja lähtökohdista riippumatta.

Lopputuloksena syntyi eRalli Open -rallisarja, joka toteutetaan virtuaalisena rallikilpailuna Dirt Rally 2.0 -pelialustalla kevään aikana. Kyseessä on virtuaalinen rallikilpailu, johon voi osallistua käytännössä kuka tahansa.  Osallistumiseen tarvitaan vain kyseinen rallipeli ja sitä pyörittävä pelikone (PC, PS4 tai Xbox One). Toiminnan ei tarvitse olla vaikeaa, isolla organisaatiolla toteutettua tai millään muotoa edes taloutta rasittavaa. Kyseinen kilpailutapahtuma lähti liikkeelle ja käytännössä toteutuu yhden aktiivisen lajille omistautuneen toimijan aloitteesta.

Lisätietoja rallisarjasta löydät täältä.
Kilpailun säännöt löydät täältä.

Suuri suosio

Sarjaan on ilmoittautunut 1,5 vuorokauden aikana yli 50 kilpailijaa. Sarjaan voivat osallistua kaikki, jotka ovat AKK:n alaisen jäsenseuran jäseniä. Mitään erillisiä maksuja tms. ei ole peritty. Hienoksi asian tekee myös se, että sarja on houkutellut kilpailijoita ruohonjuuritasolta aina Ralli SM – ja MM-sarjasta tuttuihin kilpailijoihin. Sarja ja kilpailu ovat houkutelleet mukaan myös useita henkilöitä, jotka eivät olleet aikaisemmin kuuluneet autourheiluseuraan, mutta ovat tämän myötä liittyneet jäseniksi.

Kaikki kotimaisen autourheilun aktiivitoimijat – haaste on heitetty. Viekää osaltanne sanaa eteenpäin omille alueillenne ja alueiden seuroille, jotta tämäntyyppinen toiminta leviää ja saataisiin seuroille kaivattua toimintaa. Asiaa kannattaa ainakin kokeilla!

Toimintahan toteutetaan verkon yli tietokoneella/pelikonsoleilla, joten se ei vaadi minkäänlaista fyysistä kokoontumista saati estä osallistumista, vaikka henkilöitä olisi kotonaan karanteeneissa.  Kannattaa huomioida myös se, että vaihtoehtoja löytyy useita rallin lisäksi, sillä erilaisten pelialustojen myötä voi harrastaa eri lajeja ja kisamuotoja. Esimerkkeinä muun muassa Rata-ajo eri muodoissaan, Rallicross, Rallisprint, Time Attack ja Drifting.  Pelialustat, joita on useita, taipuvat yllättävän hyvin eri autourheiluformaatteihin – avoimesti vaan miettimään ja kokeilemaan!

Tilanne on meille kaikille haastava ja tulevaisuus asettaa enemmän kysymysmerkkejä kuin antaa vastauksia. Pidetään siitä huolimatta autourheileva Suomi pystyssä parhaamme mukaan. Edellä mainittu esimerkki voisi olla seuroille ja koko meidän autourheiluyhteisöllemme hyvä ja positiivista ilmapiiriä edistävä työkalu!

Pysytään terveinä ja pidetään läheisistämme huolta! Nähdään jälleen ralleissa ja radoilla, kun tilanne on normalisoitunut!

Autourheiluterveisin,

Henrik Frank
Lajipäällikkö (ralli, rallisprint, historic)