45 vuotta rallitoimitsijana – Eko Välimäki

Autourheilun pariin olin tullut jo vuonna 1965 alkaessani harrastaa ST-ajoa (nykyisin paremmin tunnettu Autosuunnistuksena), mutta ensimmäinen kosketus ralliin tapahtui kolme vuotta myöhemmin, v.1968, Vilusen soramontulla ajetussa Tampere Rallin avaus-EK:lla sulku- ja järjestysmiestehtävissä. Tämä ralliharrastukseni alkusysäys sai nopeasti jatkoa, mistävoisi ”syyttää” lähinnä Olli Järveliniä. Hän oli aina lykkäämässä minua eteenpäin ja uusiin tehtäviin. Vastuullisuuskin lisääntyi, vuoden 1972 Kesoil-rallissa edessä oli ensimmäinen ratamestaritehtävä, Rauno Keskilohkon alaisena vastasin junioripuolen reitistä. Valvojina toimivat tuolloin Aulis Paarala ja Eino Kuivasmäki.

Vuonna -74 oli taas vuorossa Kesoil-ralli ja nyt apuvalvojan ”postilla”, Aarno Hurttian toimiessa valvojana. Mukana olivat myös Markku Saarinen, Jukka Saarinen VaToSUA:sta sekä Kimmo Pauhu. Reitin esitystapa oli tuohon aikaan muuttumassa kartalle painetusta peitepiirroksesta tiekirja muotoon. Harjoituksen vuoksi olin päättänyt, että me teemme tiekirjan. Kaikki meni loistavasti, kunnes Markku jossain vaiheessa kyllästyi minun mittauksiini, minkä hän myös hyvin selväsanaisesti toi julki. Sanoisin Marnelan Jussin Volvossa olleen siinä vaiheessa, keskellä yötä, hyvin tiukka tunnelma, mutta lopulta tiekirja saatiin tehdyksi ja reitti mitattua. Kilpailussa tiekirjaa ei kuitenkaan käytetty, vaan se ajettiin vielä tällä kertaa karttaan painetulla mallilla.

Vuoden 1976 Champion Nordic Rallyssa olin jälleen ratamestarina ja nyt ajettiin tiekirjan kanssa. Apunani oli Pekka Lehtinen, varsinainen autourheilumies, hänen kanssaan ajelin mm. liikennekilpailuja, ralleja ja autosuunnistuskilpailuja. Valvojana Champion Rallyssa toimi Aarno Hurttia. Sitten koitti päivä 7.1.1977, tuolloin ajettiin I Viidennumero Ralli joka oli minun ensimmäinen rallivalvontani ja samalla myös viimeinen. Saman vuoden SM Nokia Rallissa hoitelin toki apuvalvojanpostia. Vuoden 1978 Champion Nordic Rallyssa valvoja oli Reino Pättiniemi, ja minulla ratamestarintehtävissä kaverina Pekka Ropanen. Kisasta on jäänyt mieleeni sen pituus ja kaikki siitä lausutut mieltä lämmittivät mainesanat.
1979 ajettiin Vammalassa Käteisvaraosa Ralli. Siitä jäi mieleen ainakin sen nimi, josta käytiin jonkinlaista vääntöä. Taisi olla ensimmäisiä kilpailuja, jossa tukijan
nimi oli näin hyvin esillä. Vuonna 1980 oli taas kilpailu nimeltään Champion Rally, valvojana ”Repe” Pättiniemi. Ralli meni jotensakin aivan ”poskelleen”, sillä tiekirjasta puuttui mm. pari sivua, joten ymmärrettävästi kilpailijoilla oli vaikeuksia päästä alkuun. Varsinkin kun karttureiden kartanlukutaito oli tuohon aikaan jo sitä sun tätä.

Kisasta on jäänyt mieleen valvojan sanat, jossain kohtaa valvontareissua: ”Yksin yrittäminen on hieman riskialtista hommaa, kun ottaa huomioon sinun vastuun
reitin suunnittelussa ja kaiken työn joka kuuluu ratamestarille”. Olin silloin perustanut Eko-Putki nimisen yrityksen, joka vei ajatukset mukanaan. No, olihan niitä
taputtelijoita silloinkin, kaikki eivät vaan huomanneet avata kättään nyrkistä. Rallin ratamestarin hommat loppuivat minun kohdaltani silloin siihen.
Olen näiden kokemuksieni jälkeen ollut rallissa mukana sulkumiehenä, ajanottajana ja monessa muussa ralliin liittyvässä. Tehtävissä joissa ei ole vaadittu toimitsijalisenssiä. Kilpailijanakin olen rallia harrastanut, pääasiassa kakkosohjaajana; kuljettajina mm. Hannu Valtaharju, Timo Niemi, Tapio Mattila, Harras Lindroos, Erik Rosenquist ja Pekka Lehtinen. Ratin takana olen istunut joulukuussa 1993 Tikkakoskella. Kyseessä oli 50 vuotislahja Niemen Timon Ladalla, Hannu Aaslan toimiessa kartturina.

Tilinpäätöksen aika

Pirelli Ralli Tampereella 26. – 27.9.2014, on syy miksi yritän tätä kirjoitusta tehdä. Kaikki alkoi siitä kun lupauduin Arto Michelssonille Lielahden EK:lle puskakellohommiin. Paikka ja ”virka” olivat samat kuin edellisvuonnakin, joten homma oli hanskassa; tai ainakin piti olla, mutta miten sitten kävikään.
Olin klo 9:n aikaan paikalla ja Arto jakoi tehtävät. Kellon näyttäessä n. 9.30 minä siirryin puskakelloauton mukana toimipaikalleni. Koska aikaa oli vielä runsaasti
kilpailijoiden saapumiseen (n. klo 12), päätin lähteä VIP teltalle kahville. Kahvi ei ollut kuitenkaan vielä valmista, mutta kun kello oli vasta n. 9.45, päätin palailla takaisin reittiä pitkin. Siinä kävellessäni sain ”ahaa-elämyksen”, että oikaisenpa tuosta puron poikki suoraan maalialueelle.

Mutta se oli väärä ratkaisu, sillä puron pohja osoittautui niin pehmeäksi, että jalka upposi nilkkaa myöten. Siitä seurasi kaatuminen suorin vartaloin suoraan eteenpäin, vasemman käden ottaessa vastaan, mutta pohja olikin niin pehmeä, että käsi upposi kyynärpäätä myöten mutaan. Ja sitten alkoi painiminen ylösnoususta.

Voin kertoa teille, että se ei ollut helppoa sairaalle miehelle. Välillä oli perä ylhäällä ja välillä nokka, niin kuin vanhan tarinan variksella, mutta ylöspääsy ei onnistunut. Siitä miten pitkään teutaroin, minulla ei ole mitään käsitystä, mutta viimein tajusin, etten yksin tästä selviä ja aloitin avunhuudon. Aikaa kului, kunnes
vihdoin kuulin naisen äänellä lausutut sanat: ”Joku huutaa apua”. Sen jälkeen alkoi tapahtua ainakin kahden miehen tullessa luokseni. Vointiani tiedustellen
he nostivat minut pystyyn ja taluttivat sairasautolle. Valitettavasti vain yhtä auttajistani, Karhusen Jannea, olen päässyt kiittämään. Näitä toisia, minulle
tuntemattomia pelastajia, en ole tavoittanut, mutta toivottavasti vielä kohtaamme. Oli todella kiva kuulla kenkienne rapina, teidän laskeutuessa ojan pohjalle.
Elämäni ensimmäinen sairasautomatka kesti n.3 min. eli Myllypuronkadun risteykseen, johon jäimme odottamaan toista, Tampereelta hälytettyä sairasautoa.

Auto tuli kello 11.50 ja minä siirryin siihen lämmittelemään. Olisihan se auto vienyt minut sairaalaan, mutta juteltuamme sairaankuljettajien kanssa, tulimme johtopäätökseen, että koska kuitenkaan mitään vakavampaa ei ollut sattunut, koti taitaa olla paras paikka jatkohoidolle. Soitto vaimolle ja kotimatka alkoi.

Sairaanhoitajien kanssa jutellessa he esittivät minulle kysymyksen: ”Mitä noin vanha mies enää tekee täällä rallissa”? Ei tarvinnut kauan miettiä, kun vastaus oli: ”EI MITÄÄN, EIKÄ KOSKAAN!”. Kyllä se nyt on loppu Eskon ralliharrastus – ainakin tällä tasolla.

Esko Välimäki

 

Ei liene tuiki tavallista, että erikoiskoe nimetään henkilönimen mukaan. Näin meneteltiin Pirelli Rallin 2015 EK 2 Pengonpohjan kohdalla, kunnianosoituksena puolivuosisataa autourheilulle antaneelle Esko ”Eko” Välimäelle. Ekolle oli kaikki työ tuttua, viimeisestä roskienkeruusta rallin ratamestariksi. Vielä iän myötä,  vaikka voimat jo hupenivat, hän edelleen innolla osallistui toimitsijatehtäviin.

eko2