1975 Jäsenmäärä nousee 500

Puheenjohtajaksi valitaan Sakari Hallikainen.

Uusiksi jäseniksi johtokuntaan tulevat mm. Antero Nieminen ja Matti Päivärinta sekä sihteeriksi Tapani Lindholm.

Edellisen vuoden ankarat kilpailutoiminnan rajoitukset innostavat jäsenkunnan entistäkin aktiivisemman toiminnan kannattajiksi. Vuoden tapaukseksi kohoaa 15.6. Ahveniston Vauhtipäivät. Ne järjestetään kokeiluluonteisena ja kokemuspiiriä avartavana.

Kolmoisvoitto Ruotsiin, päälähtö Calle Jonsonin johdolla.

Muita voittajia ”Ratti” Mäkelä, Pauli Toivonen, Toni Ruokonen, Jarmo Sukava, Tuomo Alitalo, Henri Toivonen ja Matti J. Kemiläinen. Kisassa kokeillaan kahden kuljettajan lähtöä, kumpikin ajaa 5 kierrosta ja ajat lasketaan yhteen, sekä pudotusajoa kierroksilla 6-10 hitain liputetaan ulos.

Kaikki menee nappiin, kuten sitten tapahtuukin, pyritään kisasta saamaan perinteinen suurkilpailu ja niitä päätetään jatkaa.

Jäsenmäärä nousee, loppuvuodesta rikotaan viidensadan raja.

Jäsentenväliset jääratakilpailut voidaan ajaa Valde Laurikaisen myötävaikutuksella Liutun tilan lammella, Teiskossa.

Jäsentoiminta ja kerhotoiminta omalla kerholla erittäin vilkasta, Liikasen Jussi aloittaa Ravintola Iideksen vuokraajana. Toiminta SVUL:n piirissä on alakanut Risto Kanervan johdolla. Tammer-Ajo ajetaan jälleen SM-osakilpailuna. Tehdään sangen merkkittävä aluevaltaus, perustetaan naisjaosto, heti alkuun 23 jäsentä.

1975 Pistejää ajettiin Tammelan Pallokentällä.

Välivuosi jolloin Pyynikin sijaan ajettiin Tammelan pallokentällä, kalustona Fiat 126 jääratapotin pienet Fiat 126 kilpurit.

On leutoa ja lumetonta, mutta V Pistejäälle saadaan lupa, kuitenkin edellyttäen, että käytetään max. 120-nastaisia renkaita. Pyynikiltä jää kaikkoaa ja kisa siirretään Tammelan Pallokentälle, jossa 12.3. ajetaan pienillä Fiateilla, Fiat 126 jääratapotin kilpailu.
Katsomossa on ahdasta, radalla on ahdasta, vauhtia sen sijaan vähänlaisesti, sillä jäätä ei ole ja autot kahlaavat kurassa. Tällä kertaa kisa TV 2:n toimesta televisioidaan, näin tulee dokumentoiduksi kaikkien aikojen todennäköisesti ainoa jääratakisa, joka on ajettu ilman jäätä. Kisassa saadaan kotivoitto, nopein on Tampereen UA:n Timo Ahmavuo.